Pajamme
aktiivisin toimintavaihe oli heti alussa toimeksiannon saatuamme. Excursion
järjestämisen tulisi sijoittua heti ensimmäisille viikoille, jotta pajalla
olisi vielä aikaa editoida toimeksiantoon kuuluva video valmiiksi ennen
projektipajojen päättymistä. Jaoimme vastuualueet pajalaisten kiinnostuksen
mukaan ja muodostimme riskienhallintaryhmän, posteriryhmän, tilavaraus- ja
ruokailuryhmän ja videontoteutusryhmä. Varaprojektipäällikkö otti kopin matkan
järjestämiseen liittyvistä asioista ja projektipäällikkö avusti ryhmiä niiden
toiminnassa sekä toimi yhteyshenkilönä toimeksiantajan kanssa.
Valitsimme
vierailukohteiksi kiertotalouskonsulttifirma Ethican ja sisustusmateriaalivalmistaja
Duratin. Lisäksi toimeksiannossa oli pyydetty käyntiä myös Helsinki Think
Companyssa. Nämä saatiin sovittua melko kivuttomasti muutaman viikon päähän keskiviikolle
11.10. Kun kohteet oli saatu sovittua, tilavaraus- ja ruokailuryhmä pääsi
suunnittelemaan osa-alueensa toteuttamista. He valikoivat lounaspaikaksi
Helsinki Think Companyn naapurissa olleen opiskelijaravintolan ja sopivat, että
Ethican edustaja tulisi esittäytymään Helsinki Think Companyn tiloihin.
Matkustustavaksi valitsimme bussikuljetuksen, joka kilpailutuksen jälkeen
järjestyi Muuriselta. Keksimme myös teettää osallistujia varten haalarimerkin.
Posteriryhmä hoiti haalarimerkki-ideaa, jotta se olisi visuaaliselta ilmeeltään
tulevaa posteria vastaava.
Ideointi
jatkui aikataulun suunnittelulla ja pääsimme yksimielisyyteen melko nopeasti. Posteriryhmä
oli ideoinut haalarimerkiksi supermieslogoa hyödyntäen superkierrätyslogon, ja
siitä inspiroituneena paja halusi luoda tapahtumalle maskotin, joka luonnollisesti
olisi Superkierrätysmies. Pyysimme budjettiin lisärahoitusta tälle idealle ja
pääsimme toteuttamaan Johanneksen muodon muutoksen Superkierrätysmieheksi.
SKM:ää tultaisiin jatkossa käyttämään reissumaskottina sekä videoissa ja pajaesityksessä.
Riskienhallintaryhmä
toteutti kaavion, jossa esiteltiin projektiimme liittyviä erilasia riskejä. Todennäköisimmäksi
riskiksi he arvioivat jonkin sovitun yritystapaamisen peruuntumisen. Mainonnan
toteutimme ilmoittelemalla koulun ilmoitusnäytöillä sekä sähköpostilla. Lisäksi
jokainen pajalainen välitti tiedon oman luokkansa whatsapp-ryhmään.
Keskiviikkona
11.10. pääsimme viimein toteuttamaan excursion. Reissulle ilmoittautui 16 opiskelijaa,
ja lisäksi mukaan lähti suurin osa pajalaisista sekä opiskelijaohjaaja ja
toimeksiantajan edustaja. Mielestämme osallistujien määrä oli sopiva ja siten excursio
onnistunut. Kaikki sujui suunnitelmien mukaan ja osallistujat olivat
tyytyväisiä yritysvierailujen sisältöön.
Excursion
jälkeen pääsimme keskittymään muihin pajaan kuuluviin tehtäviin, eli posterin ja
pitsauksen suunnitteluun sekä videon toteutukseen. Päätimme, että pitsaus
hoidettaisiin pareittain ja parit saisivat itse päättää miten esityksen hoitavat.
Koska esitysvideo ei mielestämme sopinut sellaisenaan tarjottavaksi yleiseen
levitykseen, niin halusimme tehdä Try Outille oman kiertotalousvideon. Kaksi
erillistä videoita toisi lisää työtä, mutta paremman lopputuloksen.

Pajaesitykseen
päätettiin ottaa mukaan kaikki pajalaiset ja päädyttiin näytelmätyyppiseen
ratkaisuun, jota esitysvideo tukisi. Kaikki pajalaiset olivat tyytyväisiä
ratkaisuun ja hoitivat osuutensa hyvin. Vuorosanoja harjoiteltiin esitystä
edeltävällä viikolla ahkerasti ja näytelmä muovautui täyteen loistoonsa.
Esityspäivänä esitys sujui loistavasti ja saimme arvosteluryhmämme neljänneksi
parhaat pisteet ja kaikista pajoista kuudenneksi parhaat pisteet. Toimeksiantajamme
sekä opettajaohjaajamme pitivät esityksestä, joka olikin päätavoitteemme. Try
Outille tehty video valmistui myös ajallaan ja se löytyy Youtubesta Turun AMK:n
resurssitehokas liiketoiminta -kanavalta.
Viimeisenä
pajapäivänä keskustelimme projektin onnistumisesta ja kaikki pajalaiset olivat
yhtä mieltä siitä, että projektimme oli toimeksiantoa vastaava ja siten myös
onnistunut.
Kommentit
Lähetä kommentti