Pajamme aktiivisin toimintavaihe oli heti alussa toimeksiannon saatuamme. Excursion järjestämisen tulisi sijoittua heti ensimmäisille viikoille, jotta pajalla olisi vielä aikaa editoida toimeksiantoon kuuluva video valmiiksi ennen projektipajojen päättymistä. Jaoimme vastuualueet pajalaisten kiinnostuksen mukaan ja muodostimme riskienhallintaryhmän, posteriryhmän, tilavaraus- ja ruokailuryhmän ja videontoteutusryhmä. Varaprojektipäällikkö otti kopin matkan järjestämiseen liittyvistä asioista ja projektipäällikkö avusti ryhmiä niiden toiminnassa sekä toimi yhteyshenkilönä toimeksiantajan kanssa. Valitsimme vierailukohteiksi kiertotalouskonsulttifirma Ethican ja sisustusmateriaalivalmistaja Duratin. Lisäksi toimeksiannossa oli pyydetty käyntiä myös Helsinki Think Companyssa. Nämä saatiin sovittua melko kivuttomasti muutaman viikon päähän keskiviikolle 11.10. Kun kohteet oli saatu sovittua, tilavaraus- ja ruokailuryhmä pääsi suunnittelemaan osa-alueensa toteuttamista. He valikoivat l...
Tänä keskiviikkona aloitimme projektipajan hyvissä merkeissä, kaikki olivat paikalla. E sityksemme alkoi olla valmis vuorosanojen sekä videon osin, joten aloitimme noin puoli kymmenen aikoihin harjoittelemaan esitystämme. Esitys vedettiin päivän aikana monta kertaa, joka kerta meni vähän edellistä kertaa paremmin . Aamupäivällä opettajaohjaaja tuli myös katsomaan meidän harjoitteluamme . Tämän jälkeen käytiin syömässä n. 11.40 aikaan ja tultiin vielä sen jälkeen jatkamaan harjoittelua. Päivästä jäi hyvin mieleen esityksen kaava ja vuorosanatkin alkoivat loppua kohden menemään entistä paremmin.